Eilen aamulla "aikaisin" suuntasimme kohti Salon maita ja mantuja, eli Annukan ja Danan (W.Cherry Blossom) luo. Sieltä huristelimme Halikon märynummen koulutuskentälle, jossa harjoittelimme tokoa. Aamuruokaa en antanut, joten nakit maistuivat hyvin, eikä Dana ollutkaan enää niin kiinnostava, mitä kuvittelin.
 Aluksi harjoiteltiin sivulle tuleminen uudelleen, koska Nelma jää vinoon. Annun hyvien neuvojen jälkeen sekin alkoi menemään paremmin. Seuraavaksi kokeiltiin istumisesta maahanmenoa ja takaisin ylös. Nelma tarvitsee vielä malttiharjoituksia, että se myös pysyy siellä maassa, mutta hyvin nopeasti se oivalsi, että siellä kuuluu pysyä. Taas oli hyvät neuvot ja niksit, miten saada neiti pysymään maassa ja niin ettei se edistä mennessään maahan. Paikallaan makuu meni puihin, Nelma jäi alunperinkin vähän vinoon ja kellahti sitten kyljelleen, heti kun käänsin selkäni. Lopuksi otettiin vielä seuraamista niin, että koirat kävelivät todella läheltä toisiaan ja se meni yllättävän hyvin! Kerran meinasi jäädä haistelemaan, mutta nopeasti oivalsi, mistä käytöksestä saa nannaa.
 Sitten suunnattiin nenät kohti metsää mukanamme kestokani ja varis. Nelma ja Dana tunkivat päänsä heti riistapussiin ja Dana ottikin variksen jo sieltä. :) Aloitettiin harjoittelu siitä mihin viimeksi jäätiin, mutta tällä kertaa varis ei kelvannut puusta eikä kädestä. Kestokani kelpasi heti. Dana ja Annu treenasivat välillä ja Nelma oli puussa kiinni sen aikaa. Pientä hermostumista oli havaittavissa, mutta yllättävän hyvin jaksoi odottaa, eikä alkanut huutamaan. A&D lopettivat treenaamisen, otin Nelman vapaaksi ja seurautin sen lähetyspaikalle ja jätin sen siihen viedessäni variksen piiloon. Lähetin hakemaan ja yllätysyllätys sieltä neiti tuli, varis suussa ja suoraan mulle asti. Juuri ennen lähettämistä sanoin Annukalle,
että tuskin tämäkään toimii, mutta kaikkea täytyy nyt vain koittaa.. Niinpä niin. :) Treenit lopetettiin sitten näin hyvin onnistuneeseen suoritukseen. Suuri kiitos Annukalle ja Danalle hyvästä treeniseurasta!!
Kuvassa tytöt kestonkanin kanssa, vasemmalla Dana, oikealla Nelma.

334457.jpg

 Lopuksi mentiin metsälenkki ja sieltä saatiin juuri ja juuri yhteiskuvakin tytöistä. :)

334429.jpg