Maanantaina treenattiin koululla verijälkeä. Tein siksak-jäljen pellolle ja päähän nameja. Nelma oli tosi innoissaan, kun tajusi mitä pääsee tekemään ja otin aluksi vähän tottelevaisuutta, että olisi vähän rauhoittunut. Mutta eipä auttanut. Alkumakauksen Nelma nuoli ja lähti jälkeä pitkin innoissaan kunnes teki vauhdikkaan ympyrän ja kehotuksen jälkeen palasi jäljelle. Hetken taas vauhdilla ja uusi lenkki ja takaisin jäljelle. Loppu menikin hyvin jälkeä pitkin ja vauhti oli ok. Ehkä vähän olisi voinut hitaamminkin mennä ja hieman jarruttelinkin liinan päässä. Ainakaan ei nuuskuttelu ole Nelman mielestä tylsää, kun on vähän liiankin innoissaan. :)

Tänään oltiin toko-treeneissä ja Nelma kyllä äkkäsi hyvin nopeasti, ettei toisten koirien kanssa tultu leikkimään. Aluksi paikallaanmakuu, jonka ekalla kerralla itse mokasin, kun odotin liian pitkään ja Nelma ehti nousta seisomaan. Jälkimmäiset kerrat sujuivat hyvin ja Nelma pysyi hienosti maassa. Sitten sai touhuta omiaan ja kokeiltiin vähän kaikkea. Seuraamisessa Nelma vähän jätätti ja remmissä varsinkin jättäytyy vähän turhan kauas. Hyppy sujui ensimmäisellä kerralla hyvin, mutta muissa kerroissa epävarma ja tiivisti istumistaan kun käskin hyppäämään. Luoksetulo sujui vähän veltosti, muuten ok. Perusasento alkaa jo näyttää suht normaalilta ja korjaa aika hyvin itse, jos jää vinoon. Noutoon juoksi vauhdilla, mutta uuden kapulan kantaminen on vielä vähän hakusessa.

Sitten Nelma sai jäädä taustalle odottamaan kun menin henkilöryhmään mukaan ja sen jälkeen se oli kuin eri koira. Seuraaminen sujui vauhdikkaasti ja hyvältä etäisyydeltä ja luoksetulo oli todella vauhdikas. Kokeilin kerran ruutua ja sinnekin juostiin vauhdilla. Teki näköjään hyvää, kun joutui odottamaan hetken yksinään. Leikittiin patukallakin ensimmäistä kertaa muiden koirien läsnäollessa ja se sujui, vaikka ajattelin Nelman olevan hieman epävarma leikkimään, kun on muita.

Huomisen päivän Nelma saa levätä, mutta perjantaina pääsee pitkästä aikaa Mooseksen kanssa metsälenkille. :)