Eilen olimme Halikossa treenaamassa Annukka ja Dana seuranamme.  Ensin tokoilimme. Estehyppy osoittautui suht vaikeaksi, koska sitä olemme treenanneet hyvin vähän. Hyppy-sanan Nelma tietää, mutta helposti tulee käytettyä myös kehon kieltä käskyissä. Ensin laitettiin nami Nelman näkyville toiselle puolelle estettä, sen jälkeen piiloon. En ollut kovin tyytyväinen tähän suoritukseen, tarvitsee treenata vielä paljon, että hyppy tulee varmaksi.

Seuraavaksi kokeiltiin noutokapulan hakemista. Se osoittautuikin vaikeimmaksi koko päivän treeneistä. :o Meillä ei siis ole vielä omaa kapulaa ja Nelman mielestä Danan kapula ei ollut tarpeeksi mielenkiintoinen, että sitä pitäisi kanniskella. Siispä Annukka sai luvan astua estraadille ja juoksenteli kentällä hiki hatussa, ennen kuin Nelma suostui ottamaan kapulan suuhunsa. Sen jälkeen se ei ollut enää ongelma. Luoksetulo oli ihan hyvä. Vauhtia riittää. Malttiakin riittää nykyisin ihan hyvin paikallaoloon vaikka juoksin pois päin Nelmasta. Sitten treenattiin ruutua, vaikka sitä tuskin koskaan tullaan kokeissa tekemäänkään. Sitä ollaan treenattu muutaman kerran sisällä ihan omaksi iloksemme ja ruutuun juokseminen sujuu ihan mukavasti ja vauhdilla. Sivulle-tulossa Nelma on itse alkanut korjaamaan perusasentoaan paremmaksi, joten edistystä siinäkin. Ennen tuli jos mitenkin vinoon ja välillä oikealle puolelle, selkä menosuuntaan päin. Kuka on sanonut, ettei niin päin voisi mennä. :D
Lopuksi tein vielä kapulan kanssa noudon ja nyt se sujui melkein ongelmitta. Haki vauhdilla ja lähti jo palauttamaan kapulaa, kunnes eräs mies tuli portille ja kapula suussa piti käydä haukahtelemassa tulijalle. Mutta palautti kapulan kuitenkin nätisti.

Sitten tehtiin jotain erityisen hauskaa Nelman mielestä... Kokeiltiin agilityesteitä ensimmäistä kertaa. :) A-este oli Nelman mielestä maailman hauskin juttu, se alkoi mennä sitä edestakaisin, ilman ohjausta. Puomikin oli ihan hauska. Keinu oli vähän jännä, sitä oli kiva mennä ylöspäin, mutta Nelmasta tuntui oudolta, kun keinu kallistui alaspäin, mutta sekin meni ihan mukavasti kun otettiin tosi rauhallisesti. Mutta ainakin nyt tiedän, että Nelma pitää niistä esteistä, niin on mukava aloittaa agility syksyllä. Otettiin muutama hyppykin, mutta se hyppiminen on niin luonnollista tuolta kengurulta, että niissä tuskin tulee olemaan mitään ongelmaa.

Kentältä siirryttiin metsään, tein yhden variksen noudon ja sen jälkeen mentiin
vielä lenkki koirien kanssa. Nyt Nelma makaa raatona kotona. :) Kiitos treeni- ja lenkkiseurasta Annulle ja Danalle!